Klubin varainhankintakomitean mietintö: Ruskealla on ainakin viisi miljoonaa sävyä.
Klubin vahingossa perustettu varainhankintakomitea on saanut ensimmäisen mietintönsä valmiiksi. Kysymys kuitenkin herää: minkä vuoksi Herrasmiesklubin, jonka jäsenet ovat suunnattoman äveriäitä, pitää ylipäänsä varoja kerätä? Komitean puheenjohtajaksi itsensä käärmeen lailla kieroillut Korpimetso Teerelä vastaa vaivaantuneesti: ”Miksi maksaa itse, jos joku muu voi puolestasi maksaa? Tarkoituksemme on yksinkertaisesti kupata Suomea. Etenkin kun tuhlasin oman perintöni tarpeettomaan vaalikampanjaan”.
Komitea päätyi mietinnöissänsä siihen, että ruskealla on ainakin viisi miljoona sävyä. Komitean puheenjohtaja avaa ajatusta: ”Siihen on olemassa syy, miksi maailman vanhin ammatti on edelleen tuottoisa: huoraaminen kannattaa. Tämän vuoksi esitämmekin, että hylkäämme, ainakin julkisesti klubimme pyhät periaatteet joiden varaan olemme vannoneet. Tarkoituksena on huorata, ja kerätä varoja luomalla tavoitteita, joita vasten varoja myönnetään.”
Tosin, toteaa Oikea klubilainen: ”kuinka voimme jatkossa enää klubimme pyhiä periaatteita ajaa, kun sitoudumme kaiken maailman naamakirjakansanedustajien tavoitteiden ajamiseen. Ongelma on kuitenkin marginaalinen, koska ehkä vain promille uljaan klubimme jäsenistä on ajautunut moottoritien vasemmalle kaistalle.”
Valitettavasti Klubin tukikohdan käytävillä ei suoraan vastusteta huoraamista varojen toivossa, mutta tunnelma klubin jäsenistössä on kaksijakoinen. Toisaalla klubin jäseniksi itseään julkisuudessa kutsuvat ovat uutta mietintöä jo alkaneet toteuttaa kehumalla fantastista raporttia.
Klubin vaikutusvaltainen jäsen suostui anonyymisti kommentoimaan: ”On tämä melkoista huoraamista. Kun aikanaan klubiin liityin, koostui se herrasmiesten joukosta. Nyt klubin liepeillä ryömii monenlaista julkisuudenkipeää huoraajaa, jotka eivät taitaneet klubin alkuperäisiä periaatteita edes kannattaa. Nämä Teerelät saisivat puolestani painua takaisin sinne Rysseliin, mistä tulivatkin. Pahoittelen syvästi vulgaaria kielenkäyttöäni, mutta olen surussa hiljaisena tätä kehitystä seurannut.”