Perussuomalaiset valmiita hallitukseen
(Tampere) Perussuomalaiset ovat valmiita hallitusvastuuseen, mikäli puolue saa listoilleen edes yhden pätevän ehdokkaan. Puolueen vaalistartissa lauantaina Tampereella puhunut puheenjohtaja Timo Soini mainitsi hallitustyön ehtona hieman yllättäen kaksi ministeripaikkaa. Soini vakuuttaa ettei laskuvirheestä ole kyse:
- Kyllä me äijien kanssa moneen kertaan se laskettiin ja saatiin aina sama tulos. Kai mä olin Tonylle sitten lupaillut sosiaali- ja terveysministerin salkkua.
Muuna hallitustyön kynnyksenä Soini listasi kunnostusohjelman, jolla puututtaisiin aseiden kanssa riehuvien kansanedustajien ongelmiin.
Soini ennakoi yhteistyön suurimmaksi ongelmaksi puolueensa edustajien ylipainoa.
5 comments:
Toivottavasti PerSu ei tee samaa virhettä kuin Vennamo SMP:n aikoina. Silloinhan populistipuolue menetti populistisuutensa ja kannatuksensa vallankahvaa pidellessään.
Perussuomalaiset tavoittelevat vaalivoittoa ajattelematta vaalien jälkeistä aikaa. Uskon että Soinin joukko menestyy hyvin vaaleissa. Onhan niillä niitä nuoria naisiakin ehdolla.
PerusS:n vaaliorganisaatio ei silti riitä tekemään aktiivista kampanjaa maakunnissa.
Ihmettelen vain mistä PerusS:n jäsenet löytävät niin halvan näköisiä pukuja? Luultavasti kaikki rahat menevät keltaisiin Timo Soini - julisteisiin.
Ne on hienoja pukuja, jotka Kelpais Vennamollekin! Antaa optioherrojen pröystäillä kansalta riistetyillä puvuilla!
Post a Comment