Wednesday, September 26, 2007

Korruption puute häpäisee Isänmaan kunnian!

Transparency internationalin uusimman tutkimuksen mukaan rakas isänmaamme Suur-Suomi on edelleen viimeisenä eniten korruptoituneiden maiden listalla (HäSa 26.9.2007). Tämä tarkoittaa sitä, että rahan valta ei ole läheskään siinä arvossa, joka sille läntisessä sivistysmaassa kuuluisi. Esimerkiksi Suur-Suomen kanssa suurin piirtein samalla pituuspiirillä sijaitseva Mosambik mahdollistaa raharikkaille paljon paremmin ansaitut erivapaudet.

”Typerä vanha sanonta: rahalla ei voi ostaa onnea, johtuu ainoastaan Suur-Suomen typerästä – köyhien hippien aikaan saamasta kaunaisesta lainsäädännöstä. Tämä moukkamainen laki aiheutti vaimoni Bentleyn pois hinaamisen turkisliikkeen edessä sijaitsevalta jalkakäytävältä, kun armaan rouvani ei sallittu suorittaa pysäköinninvalvojalle pientä joulubonusta toimenpiteen estämiseksi.” –Protestoi Klubin korruptionpuoltamistyöryhmän puheenjohtaja.

Klubin anti-anti-korruptiotyöryhmä katsoo, että Suur-Suomen onkin välittömästi vapautettava korruptio, aivan kuten muutkin tuottavat teollisuudenalat. Mikäli maamme ei näin tee, johtaa se piakkoin ylellisyystuotteiden kaupan ja ylimmän veroluokan tuottojen romahtamiseen suurperijöiden siirtyessä autuaammille korruptiomaille itä-rajan yli.

1 comment:

Anonymous said...

Haloo!! Oletko aivan tosissasi, selkeästi vapaan kaupan kannattajana sinun tulisi tajuta ettei korruptio todellakaan ole hyvä juttu. Korruption puute on vain hyvä asia tavoiteltaessa aidosti markkinavoimien toimivuutta. Korruptio ei ole yksi osa kysynnän ja tarjonnan kohtaamisessa syntyvää markkinahintaa!