Viikon läpsäytys: Näkymätön käsi läpsäisee Matti Vanhasta
Klubin ensimmäisen näkymättömän käden läpsähdyksen ansaitsee Matti Vanhanen. Vaalituloksen tultua selväksi ja maltillisen keskustaoikeistolaisen kansanpuolueen, Kokoomuksen, noustua vaalien voittajaksi on Vanhanen jarrutellut porvarihallituksen syntyä. Perustuslain hengen mukaisesti kaksi suurinta puoluetta muodostaa enemmistöhallituksen pohjan. Mikäli Kokoomus jää ulos hallituksesta, osoittaa Vanhanen syvää halveksuntaa kansan mielipidettä kohtaan. Kokoomus on vaalien voittaja ja sen menestys kansan signaali Kokoomuksen saamiseksi hallitukseen.
Vanhanen yritys tehdä Kokoomuksesta nöyrän hallitusneuvotteluissa osoittaa Keskustalta Kekkosen aikaista neuvottelustrategiaa: jos Kokoomus ei myönny Keskustan vaatimuksiin, se jätetään ulos hallituksesta. Neuvotteluasetelma ei ole näin suvereeni. Täytyy muistaa että Keskusta on Kokoomusta suurempi puolue eduskunnan paikkamäärissä vain alle sadan äänen marginaalilla. Tilanne voisi olla toisinkin päin.
Kansa on puhunut ja näkymätön käsi läpsinyt, kuunnelkoon Vanhanen sen sinistä tuulahdusta poski punaisena.
Klubi jakaa viikoittain Smithin näkymättömän käden läpsäyksiä herätyksen ansainneille henkilöille. Läpsäyksen ansaitsee markkinoiden vapauden riistämisestä, porvarillisen elämänmuodon väheksymisestä tai epäisänmaallisesta käytöksestä.
1 comment:
Tämä läpsäytyshän maistuu paremmalta kuin uuniperunat saunan jälkeen.
Post a Comment