Uraanin louhinta on aloitettava välittömästi Uudellamaalla
Klubin kaivostoimintatyöryhmä on Uudellemaalle suuntautuneen virkistysretkensä aikana havainnut alueella hälyyttävän voimakasta säteilyä. Työryhmä totesi säteilyn lähteeksi alueella olevan merkittävän uraaniesiintymän. Säteily on niin voimaksta, että asukkaiden suojelemiseksi työryhmä päätyikin esittämään uraanin louhimista välittömästi pois maaperästä. "Tämä on yhteiskunnallisesti niin tärkeä projekti, että haettiin poikien kanssa jo lapiot, ja otettiin yksi ylimääräinen myös Pekkariselle(Maalaisliitto), kunhan hän ehtii tänne lupien kanssa." Kaivausten aikataulua kommentoi pihatraktorilla paikalle saapunut Klubin geologiavaliokunnan VPJ.
"Parhaat kuopat saadaan aikaiseksi raskailla haupitseilla, ja samalla saadaan poistettua myös louhintaa häiritsevät liito-oravat" Louhintatekniikkaa kommentoi tulenjohtopaikan perustamista parhaillaan valvova klubilainen reservin vänrikki.
Louhitulle uraanille on lukuisia käyttötarkoituksia. Uuraania voidaan esimerkiksi käyttää puhtaan kotimaisen ydinenergian polttoaineena. Klubin hipintorjuntatyöryhmä on myös saunaillassaan todennut, että uraania voitaisiin rikastaa hippientorjuntaan ja kokonaisten kommuunien höyrystämiseen.* "Myöskin köyhdytetyllä uraanilla tehostetut konventionaaliset ammukset läsähtävät paljon tavallisia paremmin sekä pakenevan maanpetturin vasempaan kannikkaan, että ituhippien ympäristöä saastuttavien Klein-bussien polttoainesäiliöön." Toteaa geigermittarin rohinan seassa korviaan pitelevä Klubin jäsen.
*Atomipommin tulipallon lämpötila on yli kymmenen miljoonaa astetta, kun raudan kiehumispiste on noin 3000 astetta, joten myös anarkistien lävistyskorut, ketjut ja niittivyöt saadaan hävitettyä. Lähde: Wikipedia.
No comments:
Post a Comment